Liikahikoilu

Mikä ero on deodorantilla ja antiperspirantilla? Moni käyttää niitä aivan väärin - näin vältät hikiläikät ja epämiellyttävät tuoksut

Mikään ei tee oloa epävarmemmaksi kuin päivän aikana pettänyt dödö. Jos runsas hikoilu saa kainalot jatkuvasti kostumaan ja tuoksahtamaan ikävästi, kannattaa tarkistaa käyttämänsä dödö. Deodorantti ja antiperspirantti ovat kaksi eri tuotetta, joita käytetään usein väärin.


Kiivas työtahti, hermostuttava palaveriputki ja esiintyminen saavat monen hikoilemaan hermostuksissaan. Pitkästä päivästä selviäminen kuivin kainaloin ja ilman nenään pistävää hienhajua ei tarvitse olla yksi stressintekijä listan jatkona. Hikoilu on täysin normaalia. Fyysisen rasituksen ja kuumuuden lisäksi hikoilua aiheuttavat myös erilaiset tunneperäiset syyt. Tunneperäinen hikoilu on voimakkainta käsissä, jaloissa ja kainaloissa.


Kun hikoilu on voimakasta, se vuotaa tai tihkuu – ja kyse voi silloin olla liikahikoilusta. Liikahikoilu eli hyperhidroosi on vaaraton sairaus, joka kuitenkin vaikuttaa monin tavoin henkilön elämään. Vuotavasti hikoilevat kämmenet ennen tärkeää tapaamista tai valtoimenaan hikeä puskevat kainalot voivat saada olon epävarmaksi ja ahdistuneeksi. Hikoilu hävettää ja sitä yritetään peittää kaikin tavoin.


Liikahikoiluun on saatavilla tehokkaasti hikoilua ehkäiseviä tuotteita, joiden avulla puseroiden tai mekkojen hikiläikkiä ei tarvitse epätoivoisesti peitellä. Moni löytää avun liikahikoiluun jo tehokkaaseen antiperspiranttiin vaihtamalla.

 

Antiperspirantti ehkäisee hikoilua, deodorantti peittää hajuja

 

Kun valitaan itselle sopivaa dödöä, kannattaa painaa mieleen erot deodorantin ja antiperspirantin välillä. Jos ongelma on liiallinen hikoilu, vain antiperspirantti ehkäisee hikoilua ja auttaa pitämään kainalot kuivina ja hajuttomina.

Deodorantti levitetään iholle aamuisin peittämään hienhajua. Deodorantti ei estä hikoilua. Deodorantit sisältävät usein muun muassa alkoholia ja antibakteerisia ainesosia. Tyypillisesti deodorantti sisältää myös tuoksun.


Antiperspirantti sen sijaan levitetään puhtaalle iholle iltaisin ja sen vaikutus kestää pitkään. Antiperspirantin sisältävät alumiinisuolat supistavat hikirauhasten tiehyeitä ja vähentävät hien eritystä puhtaalle iholle iltaisin, ja antiperspirantin vaikutus kestää pitkään. Alumiinisuolat eivät pysty imeytymään ihoon, vaan niiden tehokkuus perustuu vaikutukseen ihon pinnalla.


Antiperspiranttisarja Bats on tunnettu tehokkaista, mutta hellävaraisista tuotteistaan. Bats Roll-On -antiperspirantti on erittäin tehokas hikoilua vastaan. Antiperspiranteista löytyy sekä hajustamaton, että kaksi miedosti raikkaalle tuoksuvaa versiota. 

 

Kainalot eivät ole ainoa hikoileva alue. Liikahikoilua esiintyy myös käsissä, jaloissa, nivusissa ja kasvojen sekä pään alueella. Myös eri ihoalueiden hikoiluun löytyy apua. Bats-tuotesarjan nopeasti imeytyvä voidemainen antiperspirantti on helppo levittää kainaloiden lisäksi esimerkiksi kämmeniin tai jalkoihin. Hajustamaton Bats Creme ei sisällä etyylialkoholia.